Ensi-ilta: 20.03.2026
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 74 min
Ohjaus: Milja Viita
Käsikirjoitus: Milja Viita
Jonglööri: Toivo Kautto
Harmonikka: Anni-Malviina Torvasti
Musiikki: J.S. Bach
Andžejs Ranc?vi?s
Anni-Malviina Torvasti
R?dolfs Dankfelds
Mathias Mille
Milja Viita
Foley-äänet: Loa Salo
Äänisuunnittelu: Veli Granö
Rahoitus: AVEK/Oskar Forstén
Suomen elokuvasäätiö/Pekka Uotila
Suomen kulttuurirahasto
Taiteen edistämiskeskus
Yhteistyössä:
Gösta Serlachiuksen taidesäätiö/Pauli Sivonen, Tomi Moisio
Tuottaja: Filemo Films / Milja Viita, Veli Granö
LEHDISTÖMATERIAALIT
IHMISIÄ SUNNUNTAINA
Lyhyt kuvailu
:
Ihmisiä sunnuntaina on kuvattu mykkäelokuvista ja Lumièren varhaisista filmeistä tutulla käsin veivattavalla kameralla. Vanhan tekniikan tuottaman kuvan huojunta ja valon häilyväisyys leimaavat myös Viidan elokuvaa. Ihmisiä sunnuntaina viittaa nimellään saksalaisklassikko Menchen am Sonntag -elokuvaan (1930), joka on tunnettu esimerkki historian tapahtumien vaikutuksesta elokuvan myöhempään tulkintaan. Ajan vääjäämätön kulku ja elämän kaunis hauraus ovat molempien elokuvien keskeistä sisältöä.
Pidempi synopsis
:
Milja Viidan elokuva Ihmisiä sunnuntaina on ohjaajansa toinen, kokonaan analogisesti toteutettu pitkä elokuva. Viidan elokuvat poikkeavat totutusta niin kerrontansa kuin sisältönsä osalta. Ihmisiä sunnuntaina hylkää kokonaan juonellisen kerronnan ja keskittyy tutkimaan elokuvallista aikaa ja klassisen muotokuvan tuottaman intiimin läsnäolon kokemusta. Viidan elokuva asettaa kuvaamiensa henkilöiden hetkellisen läsnäolon rinnalle luontoa kuvaavia dramaattisia jaksoja, joiden voi nähdä kuvaavan laajempia ajallisia ulottuvuuksia, jopa planetaarista aikaa. Luonnon prosessit voivat olla hyvin hitaita, ihmisen lyhyelle elämälle lähes näkymättömiä.
Elokuvaa on kuvattu Lumièren veljesten 1800-luvulla kehittämällä käsin veivattavan elokuvakameran tekniikalla. Haastavan kuvaustekniikan tuottama kuvan huojunta ja valon runollinen häilyväisyys leimaavat elokuvan visuaalista ilmaisua. Ihmisiä sunnuntaina viittaa nimellään saksalaisklassikko Menchen am Sonntag -elokuvaan (1930), joka on tunnettu esimerkki historian tapahtumien vaikutuksesta elokuvan myöhempään tulkintaan. Menchen am Sonntag kuvasi nuorten aikuisten huoletonta vapaa-ajanviettoa, mutta se nähdään nykyisin ennen kaikkea natsismin nousua ja toisen maailmansodan tuhoja edeltävänä ”viimeisenä kesänä”. Ajan vääjäämätön kulku ja elämän kaunis hauraus ovat molempien elokuvien keskeistä sisältöä. Milja Viidan dialogiton, kuvavetoinen elokuva esittelee kymmenen intiimiä, ehkä liikuttavaakin henkilökuvaa. Muotokuvien pituus juontuu suoraan yhden 35mm filmirullan pituudesta (4min).
Viita pohtii elokuvissaan ihmisen elämän hetkellisyyttä, sen tiedostamisen herättämiä ikuisia, vastausta vaille jääviä kysymyksiä. Valokuva ja erityisesti elokuva ovat eräänlaisia aikakoneita, joiden avulla ihmiskunta yrittää voittaa ajan vallan. Koettu heti on aina jo menneisyyttä, mutta elokuvan avulla se on mahdollista palauttaa näkyville. Kuten Menchen am Sonntag -elokuvan tekijöille, voi kuitenkin tulla yllätyksenä miltä tuo tallenne hetken päästä näyttää ja mitä se meille kertoo. Tallenne voi asettaa meidät hankalienkysymysten ääreen: eikö historia olekaan menneisyyttä, toteutammeko lohduttomat virheet vääjäämättä aina uudestaan.
Ohjaajan sana
Elokuvani Ihmisiä sunnuntaina on syntynyt tarpeesta tallentaa elämän tavanomaisia hetkiä –hetkiä, joista elämänkokemuksemme ja muistomme rakentuvat. Eräs pyrkimykseni oli yksinkertaisesti taltioida läsnäoloa, mutta niin että myös kuvaajan läsnäolo tallentuisi elokuvafilmille. Se oli mahdollista vanhan, käsin veivattavan kameran avulla. Sillä kuvaaminen on fyysisesti raskasta ja vaikka veivaustahdin pyrkisi pitämään vakiona, muuttuu kuvanopeus alinomaa. Kuvassa näkyy siis myös kuvaajan fyysinen läsnäolo, tehty työ, ehkä myös väsyminen ja käden heikkous.
Katsoessani elokuvaa Menschen am Sonntag koen kuvaaja Eugen Shüfftanin kameran tallentamien ohikiitävien hetkien paluun. Minua koskettaa erityisesti se, miten myötäelävästi hän tarkkailee huoletonta sunnuntaitaan viettäviä ihmisiä. Heillä ei ole tietoa siitä, että he astelevat historian pimenevällä näyttämöllä. Elokuvassa on mieleenpainuva kohtaus, jossa valokuvaaja kuvaa eri ikäisiä ihmisiä uimarannalla. Tunsin tarvetta vastata valokuvaajan kutsuun ja jatkaa hänen työtään. En työskennellessäni voinut olla vertaamatta nykyisyyttä aikaan, jolloin Menschen am Sonntag kuvattiin – siis hetkeen ennen natsismin nousua.
Analogisen elokuvantamisen välineet ovat keskeinen motivaationi lähde. Työskentely on fyysisesti vaativaa, altista epäonnistumisille ja siksi joskus myös henkisesti raskasta. Arvokasta filmiä on aina käytössä vain rajallinen määrä, se pakottaa keskittymään ja tekemään raskaita päätöksiä. Kuvaamishetki on aina ainutlaatuinen, eikä sitä voi toistaa. Pienikin tekninen virhe merkitsee usein täydellistä epäonnistumista. Satoja metriä pitkien filmien kehittäminen käsityönä pimiössä on sekin vaativa suoritus, mutta toisinaan myös inspiroiva työvaihe. Täällä virhe voi kääntyä uudeksi löydöksi.
Työskentelytapani on ollut yksinkertainen: antiikkiseen, käsin veivattavaan 35 mm elokuvakameraan on ladattu yksi 122 metrin filmirulla. Paikalla ovat vain minä ja kuvattavahenkilö. Käsikirjoitusta ei ole, kohde on voinut vaikuttaa omaan muotokuvaansa. Muotokuvien pituus on aina sama 122 metriä, neljä minuuttia. Yksi filmirulla tarjoaa rajatun palan yhdessä koettua aikaa. Projisoituna ajan kokemus muuttuu, se ei ole enää samaa tallennuksen aikaa. Kuvauksen hetkelläkin aika voi venyä tai tiivistyä Heideggerin kuvaamaksi ekstattiseksi ajaksi.
Tekijäesittelyt
:
MILJA VIITA (s.1974) työskentelee analogisten elokuvien ja elokuvainstallaatioiden parissa,
keskittyen luonnontieteilijän tarkkuudella luonnonilmiöihin, aikaan ja läsnäoloon. Viita etsii ja
yhdistää yllättäviä arkistomateriaaleja kerroksellisiksi käsikirjoituksiksi luonnostellen samalla
elokuvansa suoraan filmille, jotka hän kehittää Porvoon taidetehtaalla sijaitsevassa laboratoriossaan
perinteisiä ja vaihtoehtoisia menetelmiä käyttäen. Viidan työ perustuu sekä keräilyyn että
tutkimukseen, ja hän käsittelee tuotannossaan usein yksilön kohtaloa ajan ja historian virrassa.
Vuonna 2022 hänet valittiin Lönnströmin taidemuseon 6. nykytaiteen projektin toteuttajaksi
teoksella SKÖNÄRIT, joka koostui suomalaisten merimiesten maailmalla kuvaamista
kaitafilmeistä. Viidan riistakameroilla kuvaama Eläinsilta U-3033 sai Tampereen elokuvajuhlilla
Risto Jarva palkinnon vuonna 2019. Vuonna 2009 hän voitti Muu ry:n ja Siemenpuu säätiön
mediataiteen tuotantokilpailun nelikanavaisella projisointi-installaatiollaan Linnunlaulun
kotiinpaluu, jonka hän kuvasi Keniassa ja Suomessa.
Milja Viita opiskeli Lauri Anttilan ohjauksessa Kuvataideakatemian Tila-aikataiteen laitoksella,
josta valmistui maisteriksi 2004, ja jossa hän on toiminut vierailevana opettajana vuodesta 2020.
Viidan tuotantoa on nykytaiteen museo Kiasman sekä Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa.
Viidan elokuvia levittävät Suomen ulkopuolella maineikkaat avantgarde-elokuvien levityskeskukset
Light Cone Pariisissa ja CFMDC Torontossa. Ihmisiä sunnuntaina on hänen toinen pitkä elokuvansa
ja ensimmäinen teatterilevityksessä.
RUDOLFS DANKFELDS (s. 1991) on latvialainen jazzrumpali ja studiomuusikko. Hän on
esiintynyt laajasti Euroopassa ja levyttänyt merkittävimpien nykyajan latvialaisten muusikoiden
kanssa. Hän juontaa tällä hetkellä monipuolisesti musiikin luomista käsittelevää musiikkipodcast-
ohjelmaa Latvian Radio LR3:lla. Hän valmistui J?zeps V?tolsin Latvian musiikkiakatemian
jazzmusiikin laitokselta vuonna 2014 ja on jatkanut opintojaan Yhdysvalloissa, Isossa-Britanniassa
ja Italiassa. Hän on tehnyt yhteistyötä johtavien latvialaisten rytmimusiikin esittäjien kanssa. Milja
Viita löysi Dankfeldsin elokuvan rumpalistiksi sattumalta, kuultuaan hänen harjoitteluaan Riian
valokuvamuseon tyhjässä rappukäytävässä.
TOIVO KAUTTO (s.1989) on Belgiassa uraa tekevä suomalainen sirkustaiteilija. Hän valmistui
Turun AMK sirkuslinjalta 2012 ja Belgian École Supérieure des Arts du Cirque:sta,
sirkustaiteilijaksi vuonna 2015. Toivo on työskennellyt useissa sirkusryhmissä akrobaattina,
trampoliinilla ja jonglöörinä Belgiassa, Ranskassa ja Suomessa. Lisäksi hän esittää omia
soolotöitään jongleerauksessa. Hän on perustajajäsen belgialaisessa Sur Mesure nykysirkus- ja
musiikkiryhmässä, joka on kiertänyt useiden vuosien ajan yli kymmenessä maassa Euroopassa ja
Aasiassa. Työssään jonglöörinä hän tutkii liikettä, tilan käyttöä ja yhdistää tanssin elementtejä
esityksiinsä. Uteliaana ja ennakkoluulottomana henkilönä hän lähestyy ideoita uusista
perspektiiveistä ja kehittää omaa persoonallista tulkintaansa jongleerauksessa.
ANNI-MALVIINA TORVASTI (s.2007) on lahjakas ja monipuolinen haitaristi ja laulaja. Hän on
soittanut harmonikkaa 6-vuotiaasta asti. Hän on esiintynyt paljon sekä ansioitunut monissa
harmonikkakilpailuissa. Torvasti on voittanut lasten- ja nuorten Satumaa-laulukilpailun Tangonuori-
sarjan Seinäjoen tangomarkkinoilla 2024. Tällä hetkellä hänen kiinnostuksensa kohdistuu erityisesti
suomalaiseen tanssimusiikkiin. Vuonna 2026 hän aloittaa laulajana Aallonharja-
tanssiorkesterissa. Anni Malviina Torvastin tulkinta Bachin preludista (938) Porvoon
musiikkioppilaitoksen konsertissa vuonna 2023 lumosi ohjaajan, joka kutsui Torvastin siltä
istumalta elokuvaan.
Andžejs Ranc?vi?s toimii luterilaisen Pyhän Paavalin kirkon urkurina Riiassa, Latviassa
(R?gas Sv?t? P?vila draudze). Ranc?vi?s on myös toteuttanut omia urkusävellyksiä. Yksi hänen
suurimmista urkusävellyksistään liittyy Terminator -elokuvaan. Andžejs toimii vapaa-ajallaan
kuorojohtajana. Ollessaan reidenssissä Baltic Analog Labissa Viita asui huoneessa jonka ikkunasta
näkyi Pyhän Paavalin kirkko. Eräällä vierailulla kirkkoon hän kadotti äänityslaitteen tuulisuojuksen,
joka johti monen mutkan kautta elokuvassa kuultavaan urkuäänitykseen.