Ensi-ilta: 25.02.2022
Ikäraja: Sallittu
Pituus: 66 min
Ohjaus: Mina Laamo
Käsikirjoitus: Mina Laamo
Kuvaus: PÄIVI KETTUNEN F.S.C.
Leikkaus: TUULI KUITTINEN F.C.E.
Äänisuunnittelu: JANNE LAINE
Luova tuottaja: PIA ANDELL
Tuottaja: MINA LAAMO
Tuotantoyhtiö: KOKO PRODUCTION OY
Levitys: PEK – PIRKANMAAN ELOKUVAKESKUS
LEHDISTÖMATERIAALIT
Mina Laamo: SURUNKESYTTÄJÄT
(Suomi 2022)
Surunkesyttäjät on dokumentaarinen elokuva ihmisistä, jotka ovat päättäneet kohdata surun sitä väistämättä tai pakenematta. Filmille kuvattu elokuva kertoo rakkaudesta, muutoksesta, surusta ja luopumisesta.
Suru on aina ravisteleva kokemus, minkä jälkeen kaikki on toisin. Millä tavalla toisin? – Sitä ei voi tietää, ellei pelottomasti astu surun maailmaan ja antaudu muutokselle, jonka suru tuo mukanaan. Elämä on luopumisen harjoittelemista kohti viimeistä luopumista – luopumista elämästä. Elokuvan lyhyistä episodeista kasvaa kollektiivinen tarina elämän rajallisuuden hyväksymisestä ja tarpeesta ylläpitää yhteyttä toiseen ihmiseen, silloinkin kun se on mahdotonta.
Elokuvan ihmiset ja heidän tarinat muodostavat teemallisesti yhden suuren tarinan surun läpi kulkemista ja siitä vapautumisesta. Suru muuttaa aina ihmistä toiseksi, eikä surusta pääse eteenpäin ennen kuin on valmis hyväksymään muutoksen ympäröivässä todellisuudessa ja itsessään. Surunkesyttäminen ei ole raivokasta taistelua, vaan hyväksymistä ja surun kanssa elämistä, mistä kumpuaa voima ja vapautuminen.
OHJAAJAN SANA / MINA LAAMO:
Yhteiskuntamme on muuttunut niin, että elämän ajatellaan olevan hyvää vain silloin kun olemme onnellisia. Suru koetaan elämästä irrallisena ja “vääränä”, jonakin mistä pitäisi pyristellä eroon mahdollisimman nopeasti, vaikka sitten lääkkeillä.
Suomessa yli puoli miljoonaa ihmistä käyttää mielialalääkkeitä. Ahdistuneisuushäiriö lisääntyy erityisesti nuorten parissa, mutta myös muissa ikäryhmissä. Alkoholismi on kansantauti ja erilaiset addiktiot vaikeuttavat monien elämää. Monien asiantuntijoiden mukaan juurisyy näihin voi olla kohtaamaton suru. Nopeatahtisessa yhteiskunnassa ei ole aikaa surulle, sillä surun prosessi on hidas ja kivuliaaksi koettu.
Elokuvan tavoite on tehdä surun kokemuksesta näkyvämpää ja arkipäiväisempää yhteiskunnassamme. Elokuvan pyrkimys on vähentää pelkoa vaikeaksi koettuja tunteita kohtaan ja kannustaa tutustumaan myös niihin oman tunne-elämän osa-alueisiin, jotka mieluiten torjumme. Surun kohtaaminen itsessä ja muissa voi olla myös vapauttavaa. Kokemus siitä, ettei olekaan yksin tai vääränlainen, voi olla voimaannuttavaa. Suru voi olla myös suuri muutosvoima elämässä, mutta sen ei myöskään tarvitse olla sitä. Mitä jos surun kohdattuaan ei tarvitsisi olla uhri tai sankari. Mitä jos vain saisi olla surullinen, ja antaa muutoksen ja sen hitaan hyväksymisen tehdä työtään meissä.