|
Arto Halonen:
MAGNEETTIMIES
(Suomi 2009) 16:9
74 min, -S-
Kopiot: DCP 2k, DVD
DCP tekstitysvaihtoehdot: ruotsi, englanti, ei tekstitystä ENSI-ILTA 16.10.2009 |

|
|
Magneettimies on dokumenttielokuva nuorena kuolleen lauluntekijän
Pekka Strengin henkisestä ja kauaskantoisesta vaikutuksesta useiden
ihmisten ajattelun ja elämänsuunnan kehittymiseen. Samalla elokuva on
kertomus ihmisestä, joka oli liian hauras ympäröivään maailmaamme.
Pekka Streng kuoli syöpään 26 vuotiaana huhtikuussa 1975. Hän julkaisi
ennen kuolemaansa levyt Magneettimiehen kuolema (1970) sekä
Kesämaa (1972) (Love Records), ollen niiden tekoprosessin aikaan jo
tietoinen lähestyvästä kuolemastaan. Streng karttoi julkisuutta ja hän
antoi vain yhden postuumisti julkaistun haastattelun (Soundi-lehdessä
1978) itsestään. Samoin hänestä julkaistiin vain yksi valokuva hänen
elinaikanaan.
Strengin laulut henkisyyden etsimisestä, mystisyydestä kumpuavat
sanoitukset sekä laulujen kummallinen tunnelma vaikutti syvästi moniin
kuulijoihin jo Strengin elinaikana. Mutta myös myöhemmin, uusien
sukupolvien edessä, Streng on aina uudelleen koskettanut joitakin
erityisen voimakkaasti. Niinpä Strengin laulut ja niiden sanoitukset
ovat olleet vaikuttamassa monien ihmisten valintoihin ja sisäiseen
kehitysprosessiin. Tästä huolimatta Streng on jäänyt suurelle yleisölle
melko tuntemattomaksi. Hän on kuin näkymätön profeetta, magneettimies.
Ohjaaja: Arto Halonen
Kuvaaja: Hannu Vitikainen
Leikkaaja: Joona Louhivuori
Äänisuunnittelija: Heikki Innanen
Tuottaja: Arto Halonen
Tuottaja YLE: Iikka Vehkalahti
YLE TV2:lle tuottanut: Art Films production AFP Oy
|
Ilmoituspohja
4v
Ilmoituspohja mv
|