LUOKAT 7-9 JA LUKIOT

Markku Tuurna:
SALLA - SELLING THE SILENCE
(Suomi 2010) –S-  70 min


Jyrkin koira kuoli talvella. Koska maa oli jäässä, Jyrki laittoi sen pakastimeen. Kesäkuussa Jyrki ja hänen serkkunsa, elokuvan ohjaaja Markku Tuurna, lähtevät yhdessä hautaamaan koiraa. Siitä alkaa yllätyksiä täynnä oleva matka Itä-Lappiin, Sallaan.

Sallan kunnanjohtaja Kari Väyrynen taistelee estääkseen kovia kokeneen kunnan syöksyn yhä syvemmälle työttömyyteen. Onko ratkaisu rajan takana? Vai Joulupukki? Miten sovittaa yhteen matkailu ja uraani?

Naapuriin Pelkosenniemelle kaavoitetaan Pohjolan ensimmäistä turistikaupunkia: 50 000
vuodepaikkaa kansallispuiston kupeeseen. Millä arvoilla Lappia nyt rakennetaan? Miten Lapin luonto kestää muutokset?

Elokuva vie meidät selviytymistaistelun pyörteisiin kahden kunnan ja yhden sallalaisperheen kautta. Muutokset jättävät kuitenkin aina jälkensä. SALLA – SELLING THE SILENCE on koskettava ja hauska dokumenttielokuva yrittämisestä, toiveista ja mahdollisuuksista Lapin kairoilla.